Vaan potki tää maailma päähän taas, matkamiestä maan,
ja juovuksissa siks taas tuntemattomia halaan.
Haluun vaan hyväksynnän, muuten mun sydän pysähtyy.
Mieli kuolee, tähti sammuu, eikä mua oo enää.
Oon nähny Rymättylän ja meren syventyvän,
mut mua ymmärtäviä, niist ihmisist, ei ollu ketää.
Tähti kuljeta mua vaikka maailmanääriin,
oon onnellinen sillon, vaikka joistain voin kai toimii väärin.
Matkalla unohdan maalliset ongelmani,
oon sillon paras opettajani ja ainut oppilaani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti