sunnuntai 30. joulukuuta 2012

7 days and 3,5h remaining

Tästä hurahtaakin käyntiin ehkä pisin viikko elämässäni. Sitten, saan loputtoman opiaattityydytyksen. Odotan innolla että viikon päästä maanantaina menen klo. 09.00 Loviisan Korvaushoitoyksikköön hakemaan ensimmäisen annoksen metadonia, elämässäni, laillisesti. Sitä hetkeä olen jo toukokuusta lähtien odottanut. Ja on muuten ollut raskasta odottaakin. Kuukausien, viikkojen ja nyt lopulta vain päivien laskeminen. Ja se kun lähtee rullaamaan, palaan takasin kouluun. Mä oon niin kaivannut sitä rakennusta, ihmisiä ja sitä fiilistä. Ja sit kun saan hima-lääkkeet siirryn takaisin Perikselle asumaan, hankin jonkun kämppiksen ja kaikki palaa ennalleen, miten asiat oli ennen 7. marraskuuta. Mun loppuelämä on tästä kiinni. Olen tästä puhunut niin paljon jo ja aion oikeasti yrittää olla sanojeni mittainen mies. Eli viikonpäästä ei mitään opiaatteja tai ylimääräistä roinaa suoniin, ja olen virallisesti ex-narkkari joka käyttää voimakkaita opiaatteja lääkinnälliseen tarkoitukseen. Eli voin sanoa ainakin että en enää oo nisti. Vaik mun sisällä tulee aina pieni nisti asumaan. Mut joo, huomenna pistän pienet pippalot pystyyn kämpillä ja ihan mukava porukka on tulossa ja jopa pienet kuosit saadaan aikaseksi. Eli huomista odotellen, ja hankin mun vikat viikko-annoksen subua.

Ps. tuli mieleen että ummetus saattaa olla aika paha. No laksatiivia metadonin perään vaan.

There is a first time for everything

Första gången som jag kanske någonsin har tackat nej till amfetamin. De var dock ändå som stöd när det känns att himlen rasar ner på mig. Vad skulle jag göra utan dom...

Omatunto kolkuttaa.

Mulla on tosi paska omatunto. Mä tuotan muille ihmisille kärsimystä mun riippuvuudella. Taas ollaan kävelevä ruumis, hyvää uutta vuotta äiti... Ja kaikki muukin paska painaa. Ja tulehdus kädessä taas. Tällä kertaa vissii vähän vittumaisempi ku viime kerralla. Vitun jees.

Ja silmäys nykyhetkeen

Vittu mä oon skutsis. Huhhuh maailma pyörii kirjaimellisesti mun ympärillä.

Silmäys taaksepäin

Lueskelin tossa koko tän blogin läpi. Vittu että oli hauskoja juttuja.

Minä vuonna 2010:
Miksi en sitten lopeta? Jos tiedän että se aina menee siihen pisteeseen? No kun en vain voi/osaa. Ja sisimmässäni en varmaan edes halua. Miksi A-kliniikkahöpötys ei toimi? Koska se ei ole heistä kiinni. Vaan ihan itsestäni. Ja niin kauan kun se on minusta kiinni niin olen sekaisin. Olen ja tulen aina olemaan. Näin se vain on.

Dont worry, be happy

Onhan tää elämä välillä kovaa mutta on se välillä helvetin hyvääkin. Mä todellakin oikeasti haluan pistää elämän raiteilleen taas. Mulla on kaikkein paras tuki ja syy.

Everything will be okay, everything will be alright...

perjantai 28. joulukuuta 2012

Feels great, longtime no see.

Nyt tuli oikein hyvää piriä.  Ja olo mitä jumalaisin. Ja sainpahan hetken hengailla erään tärkeän kaverin kanssa. Tämä kaveri opetti minua miten käyttäytyä tässä maailmassa. Hän otti minut siipiensä alle ja on ollut kuin eräänlainen kummisetä minulle. Koska olen hänelle uskollinen loppuun saakka. Olen aina valmis tekemään palveluksia hänelle. Hän on hieno mies.

Am I paranoid when I think that people close to me are poltting against me?

Miten mä voin olla näin sekasin päästäni? En voi luottaa enää ihmisiin. Vai miten mä saan päässäni kahvi kutsun väännettyä siihen että ihmisiä tulee hakkaamaan mua pampuilla? Mut vaik miten yritän vakuutella itselleni ettei mitään hätää, mehän ollaan YSTÄVIÄ. Mut mä tunnistan ton äänensävyn. Tai sit se on vaa yksinkertaisesti mun pää mikä ei enää kesä. Mä valvon taas. Vittu tää on uuvuttavaa hommaa...

torstai 27. joulukuuta 2012

A thousand highs and lows

Tänään onneks sain nopeeta suoneen ekaa kertaa pitkään aikaan. Kaveri osui kahteen kertaan ja oli loistava olo. Mut sekin muuttui päivän myötä hirveisiin laskuihin ja ahdistukseen. En edes tiedä ahdistuksen syytä. Tai epäilen että ympäristö ja ihmiset sai minut ahdistumaan. Kaverit veti ryynejä ja viinaa, olivat ihan vitun sekasin ja metyylifenidaattia päälle niin ne oli vitun ryyneissä mutta niillä kun on nolla tolet metyylifendiaattiin nii he olivat samalla helvetin aktiivisia ja riehui. Jätkät jumputti musaa ihan vitun lujaa ja sit alko puukko heiluu ja kaks jäbää vuoteli verta ympäri kämppää. Ehkä tämä oli syy ahdistukseen.
Tulin himaa nii muistin että minulla oli jossain hävinnyt aika iso pala metyylifenidaattia. Käänsin koko huoneen ja viimein löysin sen. Metyylifenidaattihan on conserta muodossa aika paska duunata joten minä käytin kuppia pari kertaa mikrossa ja kupissa oli ennestään jo hyvät perskat. Niinpä sain duunattua ja menin vessaan. Päätin kokeilla piikittää vasempaan käteen (Osaan vain aikaisemmasta piikittää itseäni oikeaan käteen, siihen piikitin yli 2v). No oikeaan käteen on ihan turha yrittää ilman kiristys sidettä eikä sekään aina auta. No vasempaan taipeeseen yritin, mikä on hankalaa koska olen vasenkätinen mutta löysin kuin löysinkin suonen ja sain oikealla kädellä ammuttua shitit suoneen. Pikkasen meni ohi. Mutta ensimmäinen kerta kun piikitän oikella kädellä onnistuneesti, pikkasen meni ohi... Olen ylpeä itsestäni ja olen nyt löytänyt uuden keinon tunkea kamaa suonen sisään. Ennen tätä päivää piikitin 2 viikossa vain 2 kertaa, ja senkin kaveri joutui piikittämään minulle. Mutta sääli sinäänsä että opin sen vasta näin myöhään koska olen päättänyt että lopetan opiaattien piikittämisen korvaushoidon alkaessa. Teen selväksi yhden asian kuitenkin. Pirit minä tulen piikittämään jatkossakin. Koska olen korvaushoidossa en toki voi vetää piriä usein ja sitäkin pitää tarkasti vetää ettei jää kiinni seuloissa. Mutta se on vaan niin että nopeat huumeet kuten piri ja metyylifenidaatti kuuluu vetää suoneen, muuten siinä menee koko pointti. Ja pointti on nousut. Niitä ei saavuta muulla kuin piikittämällä. Narkkarin yleis-sääntö. Mä en tarkkaan osaa sanoa aionko kokonaan lopettaa joskus pirin käyttöä, mutta näillä näkymin vedän harvemmin, ja ehkä pikku hiljaa olen kokonaan ilman. Piri on aika kaksipiippuinen juttu minulle. Tykkään ihan vitusti poreesta, mutta kohtuudella en osaa vetää piriä. Se menee yleensä aina siihen että valvon viikon ja olen psykoosissa. Mutta ne nousut on niin ihanat. Aina kun tunnen kuinka selkää pitkin tulee se tuttu hyvä olo joka saa karvat nousemaan. Sitten tulee pirihönkäys, eli vitun karsea maku suuhun mikä oikeen maistuu kunnon liuottimelta. Hyi, mutta sen arvoista. No, nyt ei oo ollu varaakaan vetää pirii joten se saa toistaiseksi olla. Mutta se on varmaa että subun vetäminen loppuu metadoni-korvaushoidon myötä, ja samoin kyllä polttelukin. Tai voi sitä polttaa mutta hyvin varovaisesti ettei jää kiinni seuloissa. Korvaushoidossa seulotaan koko hoidon ajan. Mikä voi tarkoittaa loppuelämää. Mutta korvaushoidossa ei saa vetää mitään muuta kuin vaan lääkärin määräämiä "Lääkkeitä" (Huumeita). Eli eli... Hyvä vaan että vähennetään tätä sekakäytön määrää... Minä ainakin haluan kokeilla pysytellä ilman kaikkea muuta ja vetää vaan metadonia ja bentsoja mitä määrtään. Katotaan miten siinä käy, 11 päivää jäljellä.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Ei kuolleet takas tuu...

Huomenna menen keski-suomeen ukkini luokse. Mä oikeesti kaipaan Mummua tosi paljon. Mut hän on paremmassa paikassa. Kun mun täti kuoli Mummu oli niin musertunut... Sanoin hänelle kerran että he kohta kohtaavat tuonpuoleisessa... Hän vastasi siihen vaan "Toivottavasti se tulisi pian". Hän kai sai rauhansa nyt kun hän pääsi tuonpuoleiseen tyttärensä kanssa... Me jäätiin kaipaamaan molempia kun molemmat lähtivät vuoden sisällä. Levätkää rauhassa...

Suprise

Jag tänkte skita ner mig när jag såg att jag hade fått ett meddelande från en gammal klass kompis från Åbo. Jag trodde jag hade lämnat mig allt bakom mig där och att ingen där kom ihåg ens att jag varit där.

Dessutom ska jag nu börja läsa Dave Mustaines bok. Min idol. Han var också mycket svårt beroende, men han blev väl kristen?

12 days remaining.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Shit fuck

Tunsin oikeen jäätävän fiiliksen. Mun koko keho tuntui älyttömän kylmältä. Koko keho oikeen jäätyi hetkeksi ja ahdistus mikä seurasi oli järktytys. Tää tunne oli niin voimakas että hetken luulin jo että olin vaipunut psykoosiin. En ole koskaan kokenut tommosta fiilistä. En pysty sanoin kuvailemaan... Eiköhän subu sulata tätä fiilistä, joten uudet alle ->

14 days remaining

Joulut juhilitty. Enää 14 päivää metadoniin. Fuck yeah.

Mysteries of the universe.

Hyvää joulua kaikille, tässä teille mietittävää!

Hahaha lääkevalmistajien propagandaa

"Suomessa korvaushoidossa on lähes 2 500 huumeriippuvaista. Lääkkeenä käytetään etupäässä juuri vähemmän riippuvuutta aiheuttavaa Suboxonea. Siinä on Subutexin vaikuttavan aineen buprenorfiinin lisäksi myös naloksonia, joka tekee piikitettynä huonon olon."

Hahaha lisää seuraa. Aivan vitun loistavia.

"Sedan tidigare finns buprenorfin i läkemedlet Subutex för sådan behandling. Subutex kan dock missbrukas genom att tas intravenöst. Med Suboxone minskar risken för felanvändning i form av intravenöst missbruk eller illegal försäljning, då naloxonet gör Suboxonen omöjlig att inta intravenöst. Subutex är emellertid betydligt mer populärt hos missbrukare, Suboxone används snarare som ett substitut när ingen Subutex finnes att köpa svart."

Eipä. Kyllä on hienoa tekstiä, itse kun olen käyttänyt suboxonea 2 vuotta IV:nä. 

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Lite om korvaushoito

http://www.hs.fi/kotimaa/Opiaattiriippuvaisia+hoidossa+enn%C3%A4tysm%C3%A4%C3%A4r%C3%A4/a1356149988917

Kerrankin

Kerrankin tuntuu että kaikki on hyvin. Kaikki joulusiivoukset ja laittelut valmiina, olen terveenä ja kävin auttamassa veljeäni viemään viimeiset kamat sen uuteen asuntoon. Se oli makee luukku. Kaikki hyvin ja koko perhe läsnä. Nyt on rauhallinen ja hyvä olla. Tänään oli hyvä päivä.

Tänään inhoan itseäni 
Ymmärrän mikä olen 
Tiedän mistä olen tullut 
Ja mihin matkalla 

Tänään kaikki kimaltelee 
Räikeissä valoissa 
Tänään on hyvä päivä 
Nähdä hymyjen taa 

Tänään kaunis aurinko 
Polttaa valehtelijat 
Tänään on hyvä päivä 
Vihonviimeinen

Karma is a bitch

Ai vittu nyt tuli muuten raja vastaan. Mutta karmanlaki, nyt vaan katsellaan kun kaks pellee kohtaa ja tappaa toisensa.

Im in the woods.

Vittu mä oon skutsis.

lauantai 22. joulukuuta 2012

What is this bullshit?

I fucking hate everything and everybody. On vain asioita mitä et haluu nähä etkä kuulla. Ehkä tää on juuri mun ongelmani ydin? Suojelen itseäni tältä isolta paskamyrskyltä huumeilla. Yritän sulkeutua omaan maailmaani, olen kuin Pohjois-korea. Mua vaa sylettää tietyt asiat. Ja vittu... Vittu, subua ->

perjantai 21. joulukuuta 2012

Haudan takaa pt.666

Minun ajatusmaailmassa ja minulle... Huumeet ovat itsetuhoisuutta. Se on hidas itsemurha. Itsensä vahingoittamista. Josta saan nautintoa samalla. Laineen kasperi sanoi hyvin että "kannan kesytettyä kuolemaa minigrip pusseissa". Koska huumeet ovat kuolemaa. Se ottaa sinulta elämän ja antaa sinulle tilalle lyhytkestoista nautintoa. Mutta joka kerta sä tapat itseäsi vähän kerrallaan. Sä tapat itseäsi fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti. Ne jotka ottavat vain joskus ja nautinnon takia on asia erikseen. Mutta minä, vedän sen itsetuhoisuuteni vuoksi. Mä päätin pitkän ajan sitten että tuhoan elämäni tahalteni ja vedän itseni siihen kuntoon että kuolen. En halunnut enää tuntea, halusin pois todellisuudesta, turrutin kaiken ja olin täysin turrutettu pitkän aikaa. Mä en enää ole samalla aaltopituudella joten haluasin lopettaa tämän hulluuden. En jaksanut loppuun saakka. Tai no, sain muita syitä elää. Minulla on muutakin nautintoa kuin huumeet. Mutta oli silti liian myöhäistä. Olen kuitenkin niin kauan tätä touhunut että keho ja mieli ei kestä lopettamista, joten; Korvaushoito. Eli ylläpidetään minua opioideissa sen verran että pysyn terveenä mutta toiminta kykyisenä. Haluan nyt oikeasti lopettaa piikittämisen. Haluan yrittää vielä elää, ja sillä tarkoitan oikeeta elämää, enkä vittu piripsykooseja tai muuten koomassa niinkuin tähän asti. Sillä olen oppinut ettei mikään ole mahdotonta. En edes manaa tässä vaiheessa etten joskus lopettaisi kokonaan opiaatti käyttöä. Kaikki on mahdollista. Ja aina on toivoa. Ainakin minulla tässä vaiheessa. Tiedä sitten tuleeko sellaisia tilanteita missä ei ole? Mutta nyt on ainakin on. Ja huumeet, itsetuhoisuus, itsesääli, negatiivisúus, toivottomuus, masennus ja ahdistus. Helvetteiin minunsta. Pois se minusta.


torstai 20. joulukuuta 2012

Mistä veri pakenee

Hei hei suonet, oli mukava tuntea. Tuskinpa tietä näkyy vähään aikaan.

Nahka tulessa

Oikeesti, mä palan elävältä.

Back to the old hoods

Kävin ekaa kertaa pitkäst aikaa Kotkassa. Vittu aika kultaa muistot... Näiltä seuduilta tuli haettuu douppii ja paljon. Karhula ja karhuvuori. Harmaa 306 kiiti pitkin Kotkan katuja, ja oltiin ihan vitun sekasin. Mietin mitäköhän niille kaikille nuorille kuuluu joiden kanssa oli tekemisissä? Kuulin että yksi oli ainakin linnareissulla ja toinen istui hieman aikaa sitten vierotuslaitoksessa. Olihan se siistii aikaa... Mun kädet on muuten parantunut vitusti, mut mä oon tälle antibiootille allerginen. Kiva kun joka puolelle kutiaa nii vitusti.
Vittu mä poltan kyllä nyt hitit ja alan metsästelee subua. Onneks mulla on yks frendi tähtäimes mikä saattas jeesaa. Fucking get high. What else is there? 


I get up, I go to my methadone program to get my meth. I drink my meth and I go make some money and go get whatever I can get high on. That’s about it. Fucking get high. What else is there?- Uncle Howie

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hyviä miehiä...

Just kun oli puhetta terapiatehtaasta nii kaks kaveria sieltä otti yhteyttä. Päivä parani huomattavasti.

Mirror of madness

Olisko ehkä aika ottaa taas vähän itsetutkistkeluu ja mietintää. Terapiatehtaalla opin tietynlaiseen tunteen purkamiseen ja tunne työskentelyyn, ja kelasin että kaivan sen vanhan vihon esiin ja alan "meditoimaan". Mietin mikä vittu mussa on vikana, ja mitä asialle voi tehdä? Koska mun tunne-elämä ei ole kyllä oikein kundiksessa, eikä kyllä fyysinen tai psyykkinenkään puoli. Olis kyllä hienoa istua terapiatehtaan hoitajien kanssa jubailee, siellä kai löysin itseni. Tai osan ainakin. Olin todellakin sujut itseni kanssa kun tulin sieltä. Mutta tuhosin sen kyllä hyvin nopeasti. Toki, minussa tapahtui iso muutos sen reissun jälkeen. Sillon en vihannut itseäni. Minä olin itsestäni ylpeä, ja minä olin valmis kohtaamaan haasteita. Tänään, olen nisti,  mä vältän haasteita, en pidä omasta olemuksestani, halu muuttua on lähes olematon. Miksi edes yrittää? Ja kun tuon lauseen lyö pöytään, niin on oikeasti aika alkaa miettii mikä mussa on vikana. 

My rage and hate is taking over 
when you look at me
so I close my eyes 
and you scream to me

Leave me alone,
you're not real to me
this is the way it has to be
This mirror is twisted 
and so are you

Hey you, in the mirror
stop twisting my weak mind
Mirror of madness, 
stop haunting me

Fuck off my mind, 

I told you to go 
but you don't believe 
so I'm forced to deceive
There is no other way 
to end this day
I believe you are real 
and you live in me
but you have to die
Step into the light, 
don't be shy

You keep on telling me your lies, 
"Kill yourself and it's allright"
Don't want to die but I hope you do

19 days remaining

Tän päivän subu töötit hoidettu. Nyt vois jatkaa tätä eristystä hieman lisää ja vaan makaa himas. Ainii mulla on kukkaa, nyt rullaan yhen...
Aijuu löysin tän tubesta. Vähänkö nostaligsta!


tiistai 18. joulukuuta 2012

Toiset kaipaa muttei kuolleet takas tuu

Kaipaan poismenneitä.

Mun hima oli edelleenki tuonela
oma koti kullan kallis kuolema
mua työllistää huumeet ja 
politiikka, uskonto ja suuret maat
ja niiden alla olevat köyhät valtiot,
nälänhätä, neulat valtimol,
pätäkkä, kateus, inho, viha, turmio, hurmio
ja jopa pilantunut liha
slummit, pummit, vihantunut piha 
ja viimeiset tunnit, kiireset kundit(?), 
stressi, hex indeksi
ja suojaamaton seksi
taudit, hivi, malaria sekä syöpä
ja ku taivaalt alkaa salamia lyödä
ukkonen, hukkuminen, 
pois nukkuminen ja ukkojen väliset kinat
luodit, puukot, veitset, sähkötuolit
amorin nuoli ja mustasukkasuus ja huoli
rasismi, fasismi ja diipit kelat
ja se elämäntapa ettet viitti relaa
velat, unho, unhola, omatunto 
huono kunto ja liian mont mundoo
yksinäisyys, masennus, viinan alennus
vituiks menny kaveruus on se syy miks mä salee tuun

Voitsä vitsinä pitää?


20 days remaining to methadone.

I'm better than a nurse.

On yksi asia missä alan olee taitava (ei kyllä mikään ylpeyden aihe) on piikittäminen. Sekä muita että itseäni. Olen nyt oppinut piikittämään itseäni moneen eri kohtaan. Jotkut paikat on kyllä tosi vaikeita, mutta kiristyksellä kyllä se osuu...  Mikä on hyvä koska ei vuosia voi samaa paikkaa mättää settejä.
Tää taitaa olla se raja maa rapanistin ja nistin välillä. Nykyään näkee jo päältäpäin mitä mihin jengiin kuuluu...

Miss those times

Ai vittu tuli nostalginen fiilis kun muistelin kuinka aina ekan nistikaverin (Tyypin kanssa jonka aloin douppaa kunnolla) muijan kaveri oli aika sekaisin päästään ja sai pameja. Se tuli aina tupakalle kun oltiin sekasin ja me naurettiin sille päin naamaa ja kutsuttiin häntä pami vammalaksi. Ai vittu että oli hauskaa. Pelattiin aina Nazi zombii ja vedettiin douppii sen huoneessa. Hänen kanssaan tuli ekan kerran piikitettyä.... Nykyään jätkä on täys streittari, ei juo edes kaljaa. Onnittelen, hän oli omalaatuinen mutta hyvä ihminen!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Fix me!

Ekat fixit monee päivää, ja bonarina sirkkaa viel seassa ja osuin suoneeen! Ja kukkaspliffit päälle aijaij että on hyvä olla!

En ole ainakaa verisessä sängyssä jossain vitun sairaalassa.

Vitusti youtube dokkareita ja oikeesti vähä jopa järkyttynyt. Kyllä tuolta löytyy hulluja juttuja maailmalta. Desomorfiinii venäjällä, Itsemurhametsä japanissa, eräs japanilainen mies ampui ja söi naisen dokkarissa kuvia ruumiista jota hän oli syönyt sellaisenaan ja osaksi pelkillä hampaillaan. Liberia? Pohjois korea? Vittu mä valvon tän yön ei tässä maailmassa uskalla nukkuakaan. Ja tietty sain itseni psyykattua hetkeksi taas siihen egoitsemurhaan mitä on tullu nyt välil tehtyä. Varsinaisia minipsykooseja.

Kuolema tekee minusta taiteilijan


Tää jäbä kiehtoo mua. Olin ehkä 13 vanha kun ekaa kertaa paneuduin asiaan. Nyt valvoneena narkkarina kattoo uudestaan...

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Minussa on kaksi henkilöä.

Mikä vittu muhun iski? Mä jo valittelin eilistä sairaalareissua ja nyt on jo setit ihon alla ja muutama piston jälki lisää. Meh, vitut siitä mä taidan sittenkin olla kuolematon. Hei, oikeesti, nyt huomaan kuinka minussa on kaksi puolta. Mulla on angsti puoli ja se on silloin kun olen laskuissa tai ilman douppii, olen valmis kuolemaan ja kaikki on vaan paskaa mikään ei kiinnosta. Sit mulla on "olen kunkku ja kuolematon douppaan loppuun saakka"-asenne juni joka tulee esiin kun olen nousuissa tai hyvissä kuosissa. Silloin ei paina mikään. Nyt on taas kunkku-mode päällä vaikka yksin kotona istunkin telkkarin ääres. Vittu mä oon sairas. Pitäsköhän jollain yrittää löytää se tasapainoinen persoona mulle?

Kipu on vain tuntemus, ambulanssi on vain kuljetus.

Viime yö oli hullu. Huoneessani on edelleen ensiapuvälineiden tyhjiä pakkauksia pitkin lattiaa, tyhjien ruisku pakkauksien seassa. Olen toivonut kuolemaa muttei näin. Ja se tunne kun tajuaa että nyt lähtee henki on ihan helvetin hektinen Ihminen menee aivan tajuttoman paniikkiin ja käyttää viimesetkin voimat selviämiseen. Se on ihmisen luonto. Liian paljon neurolepti lääkkeitä ja stimulanttien sekoitus, sekä tulehtuneet ja tukkeutuneet kädet johti vaaralliseen tilaan eilen keskiyöstä. Äiti joutui soittamaan minulle kuljetuksen sairaalaan kun hengitykseni lamaantui ja sydäntä vihloi. Kun ensiapuryhmä saapui he totesivat heti että minut on mahdollisimman pian saada sairaalahoitoon.
Siinä sitten kiidettiin porvooseen. Muistan kun ambulanssissa kuulin ystävieni ääniä ja tuntui ihan kun he olisiviat olleet mukana kyydissä. Kun suljin silmät olin taas kämpillä sohvilla ja kaikki oli hyvin. Mutta hoitajat herättelivät minua väkisin. Kovan ja vittumaisen yön jälkeen oon silti viellä täällä keskuudessa.
Olen varma, että jos olisin päättänyt olla kertomatta äidille oireista, en kirjoittaisi tässä.
Sairaalassa kun pulssini aamuyöstä taas yltyi vaaralliseksi ja se vitun piippaus kone alkoi huutaa, revin kaikki vitun letkut irti ja menin tupakalle ja päätin että nyt nukun ja herään kyllä seuraavaan aaamuun, oli miten oli, ilman mitään vitun letkuja ja monitoreita. Tässä sitä ollaan monen vittumaisen asian jälkeen, ei ne toimenpiteet siellä mitään miellyttäviä olleet mutta olen kyllä kiitollinen hoitajille ja lääkäreille jotka pitivät minusta huolta
.
Mutsi tilas mulle lanssin
Mä kuoleman rajamailla tanssin
Ehkä sen viimeisen valssin
Aika ehkä viimeiseen syleilyyn
Suu kääntyy tekaistuun hymyyn
Mamma anteeksi anna
En halunnut että kävi näin
Että ehkä sut viimesen kerran näin
Selviytyminen, selveneminen
Sai mut tajuumaa
Ettei mulla ollu hajuukaa
Miten nopee täältä lopuks lähtee
Miten en ole kuolematon
Elämäni säästyminen on uskomaton
Kerran kun sen kokee
Ei tartte kahdesti hokee
Olen onnekas

Kuoleman kohtaaminen
Ja sille selän kääntäminen
Tiedän, ettei toista mahdollisuutta suoda

Onneks ei tarttee kukkia tuoda.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Väkisin ohi

Kyllä se niinkin pärisee, pääsimpä uuteen nousuun ja pois vitutuksesta. Toki kirjoittaminen on vaikeampaa tuon jälkeen, ei toimi sormet.

Todellinen tilinteonhetki

Vain idiootit ja tyhmät nistit syyttävät ongelmistaan vanhempiaan, ystäviään yhteiskuntaa tai ympäristöä. Se kaikeken pahan alku ja juuri olet sinä itse.
Nyt olen vain minä ja kaikki paholaiseni. Kahdestaan enkä voi paeta ruiskun pistolla mihinkään. Olen tässä ja nyt. Ei mikään piripsykoosi ole tämän kaltaista. Minä olen kerrankin ehkä luulisin, selvinpäin? Ja vittu se on hirveempää kuin mikään psykoosi koskaan.

Enää ei tarvitse maksaa,
velkaa kenellekkään
Enää ei tarvitse pyytää,
lainaa keneltäkään
Ei tarvitse tehdä hyviä 
päätöksiä yhtäkään
Enää ei tarvitse käydä,
kauppaa omallatunnollaan

Menkää ja viekää tavaranne,
kaikki pois
Menkää ja viekää arvokkuutenne,
mennessänne
Sulkekaa viisaat kirjanne
ja hävetkää
Menkää jo matkoihinne kaikki,
totuudenpuhujat

Uni saa tulla

Tajuttiin tänään kaverin kanssa että ollaan samassa uppoavassa laivassa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan myönsin ääneen että haluaisin kuolla. En halua enää elää tätä paskaa, putket ihan paskana ja tautipesäkkeenä. Ei saa edes 16v narkannut jätkä mulle heitettyy hihaan. Vittu kädet puoliksi kuoliossa jo. Tulis nyt se vitun Metishoito nopee! Vittu olispa se vitun hivi oikeesti nyt niin saisin tekosyyn lähteä tappamaan itseäni nepaliin heroiinilla. Tai ehkä teen hitaan itsemurhan metadonihoidolla, sitähän näissä piireissä kutsutaan "saattohoidoksi". Uni maistuis oikeesti.
Tänää jouduttii pöllii mun oma auto, ihan metyylifenidaateis keskel katuu sorkkaraudan ja ruuvarin kanssa. Siin oli sen auton tarina.
Ja vittu nää kädet, oonko valmis elää ilman käsiä tai vain yhdellä? Vittu jos mä huomen herään ilman käsii mä lupaan... Kylmä hiki valuu ja on kylmä, mä tunnen kehossani että nyt tapahtuu jotain.

Ampufuckingtation



torstai 13. joulukuuta 2012

Methadone

07.01.2013 börjar min korvaushoito. Och det bästa. suboxonen böts ut mot metadon som är mycket starkare! Im soo fucking happyy. Ja vill att ny året är över snart!
Im the happiest man on earth.. Because I have her.

tiistai 11. joulukuuta 2012


lauantai 8. joulukuuta 2012

Muovipussi päähän ja ruumis suohon

Minulla on teille pikku paskiasille suunitelmat. Muhahahaa...


torstai 6. joulukuuta 2012

Now I see

Första gången sen Pappa flyttade ut, tog han kontakt med mig. Han bad mig hämta startkablar till bilen. Först var jag mycket skeptisk och åkte dit färdig för strider. Men det var egentligen jävligt trevligt, han bjöd mig på kaffe och tankade min bil. Sen lade han in pengar på mitt saldokonto till telefonen. Vi satt där och drack kaffe och väntade på att hans nya sambo skulle komma hem från jobbet. Hon var jätte trevlig och de verkade vara lyckliga. Hon har två söner, av vilken en jag känner från drogkrätserna. Vi planerade en resa till sverige och Pappa låvade betala resan. Dessutom, som körsbäret på kakan, ger han sin mercedes åt mig! Han sade att jag får den, han lägger den på min brors namn så att jag inte knarkar bårt den. Han ville att vi ska ha kvar den tills våren då jag helst ska sälja den eller göra vad jag vill med den. Jag planerade att jag en stund skulle köra med den på våren och sen sälja den. Sen när den säljs ska pengarna läggas in på Mammas konto och hon ger ut pengarna åt mig alltid när det behövs. Bra som fan! Tyvärr finns det inte vinterdäck till den och den är bakhjulsdriven så det går inte att köra den på vintern. Men på våren ska jag hämta den och köra med stil en stund!

Men men men, även fast jag fick mycket hjälp av Pappa och hade roligt så svartmålar Mamma honom. Hon vill tydligen inte att vi har kontakt, och hon försöker helatiden bara få mig och tro att han ljuger. Hon ville inte att jag ska på resa heller. Nu ser jag det, hon är svartsjuk och allt som hon säger stämmer inte. Hon t.o.m förbjöd mig för att ta imot bilen? Vad i helvete har hon för fel i huvudet? En gratis sportline mercedes? Säga nej? Det är nog hon som nu har fel inställning. För jag tycker det är friskt att ha bra relation till både föräldrarna. Men det är inte fel på Pappa eller mig, det är i henne! Eller Pappa är inte helt oskyldig heller men   han är ju för i helvete min Far. Jag har rätt att vara i kontakt med honom.

Thank you

Jag var hemma och vakade hos mina vänner igår natt. Jag kom hem vid midnatt och då fick jag inbjudan att komma över för att spela lite och diskutera. De berättade hur jävligt mycke jag egentligen betyder för dom, och det kändes så jävligt bra. Han sa att jag var som en lilla-bror åt honom och att de står som mitt stöd alltid, att jag alltid är välkommen och att det alltid finns hjälp. De sade att jag är speciell och att det har lärt sig mycket av mig även fast det är jag som är yngre och vill lära mig av dom. De uppmuntrade mig till att försöka sätta någont mål som jag försöker nå. De sa att jag alltid ska tänka på karman och att alltid försöka göra det som är moraliskt rätt, de varnade för att jag inte ska släppa loss från mina principer och hoppet för att i framtiden sluta. Jag var så rörd när jag kom hem. Jag förstår nu att dom påriktigt bryr sig om mig. Dom finns där när jag behöver dom. Dom håller mig som en lillabror. Jag måste medge att jag håller dom två som storasyster och storebror. Jag har hittat världens bästa mentorer. Som tur fick jag räddat vår relation. Vi gick igenom den händelsen som fick dem att bryta kontakten med mig. Och då slog det mig hur mycket stark personlig relation vi har. Hur sårade dom blev, hur besvikna de var. Men dom sakerna är nu förflutna och nya tider kommer imot. Jag hoppas verkligen att dessa två står vid min sida så länge som möjligt!

maanantai 3. joulukuuta 2012

170306

Tää biisi kuvastaa loistavasti mun fiilistä.

Liian myöhään

Meni muuten hyvin tänään a-kliniikalla. Aamupäivästä polttelin läpyy kun yhtäkkiä muistin että piti 10min päästä olla a-kliniikalla. Huhhuh, sinne sitte ihan pajareissa. Meni hyvin! Juttua tuli ja päästiin jotenkin paljon syvemmälle kun olin paukuissa!

Liian läheltä liippasi.

Damn fuck. Juuri kun luulin... No yritys oli hyvä.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Turruttakaa mut!

Ahdistus ylitti sen pisteen että se muuttui suruksi. Kaikki möröt jotka olen visusti pitäny tungettuna tonne alitajuntaan pursuaa ulos. Miksi asiat on näin? Missä on kuolleet? Miks musta tuli tämmönen? Missä on kaikki vanhat ystävät? Olisipia tilaisuus mennä takaisin ja tehdä toisin. Tehtaalla viimeksi käsittelin tätä surua, ei olisi paha jos olisin nyt jossain kaukana...
Merry Christmas.

That's what people say at Christmas, right?
Except normally they have someone to say it to.
They have friends and family,
And they haven't been crouched naked under a Christmas tree
with a needle in their arm like an insane person in a mansion in Van Nuys.
They're not out of their minds, they're not writing in a diary,
And they're definitely not watching their holiday spirit coagulate in a spoon.
I didn't speak to a single person today.
I thought why should I ruin their fucking Christmas.

I've started a new diary and this time I have a few new reasons.
One, I have no friends left.
Two, so I can read back and remember what I did the day before.
And three, so if I die, at least I leave a nice little suicide note of my life.

It's just me and you, diary. Welcome to my fucking life.

My life flashes before my eyes

I can see it now.

likasel lakanalla kaukana kaikesta, tähä ei voi jäädä, palaaminen on vaikeeta, pysähtyy riksat ja lehmät ja muut, vaik takas tulisin, en takas tuu, likasel lakanalla kaukana kaikesta, tähä ei voi jäädä, palaaminen on vaikeet, se mistä lähin ei oo olemassa enää

lauantai 1. joulukuuta 2012

Se pahempi puoli

Kipeenä herääminen, pienen muotoinen krapula ja ei mitään muistin kuvaa eilisestä. Mä en löydä mun lusikkaa siinä ois ollu viel oksikodoni vedot... Kaikki klikit spoolasin ja toivoin että ois auttanut, kait ne jotain. Näitä aamuja mä pelkään. Eniten maailmassa.


perjantai 30. marraskuuta 2012

Hello me, meet the old me!

Hey, tänkte prova något jag länge glömmt. Det här väcker gamla minnen!


I Ain't No Nice Guy

Jag tänkte idag faktiskt. Även fast jag njuter av narkoman livet och krätserna, så kom jag till den slutsatsen att kanske det skulle ändå ha varit bättre om jag hade varit normal. Jag vill inte vara på de ondas sida. För nu är jag på de ondas sida, och jag blir behandlad på det viset... Jag vill vara normal...

When I was young I was the nicest guy I knew
I thought I was the chosen one
But time went by and I found out a thing or two
My shine wore off as time wore on
I thought that I was living out the perfect life
But in the lonely hours that the truth begins to bite
I thought about the times when I turned my back & stalled
I ain't no nice guy after all

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Why?

Jag kom på en djup tanke första gången på länge och tänkte skriva ner dem. Den här bloggen, vad jag skriver, bilder och tankar... Det är egentligen mitt sätt att utrycka mitt liv, söka någon sårt av förståelse, beskriva mitt liv, ge en inblick i vad det här egentligen är. Det är ett sätt att få ut och bearbeta kännslor, få ut saker jag inte vill prata om med människor. Jag vill lämna ett spår om mitt liv. Som kanske mina vänner och familj någon gång kan läsa, det allt som jag har gömmit för dom. Kanske lämna ett minne av mitt liv? Det är kanske lite också att jag försöker få ut åt mina närmaste hur jävligt dåligt det ibland går, men också att uppdatera när jag hittar hopp. Det här är också ett sätt för mig att uttrycka att jag behöver hjälp. Det är också för mig själv, jag kan forska mig själv när jag håller blogg över mig själv. Jag kan hitta svar och nya tankar på vad jag har blivit. Bilder och musik. Det ger en alldeles ny verklighet till det här. Jag vill som en kreativ männsika påverka så många sinnen och beskriva genom olika metoder vad fan som händer. Jag visar något som 99% av narkomaner försöker gömma. Jag skulle bli riven i bitar av vissa människor om de någonsin såg det här. Det är inte i så bra ljus för att vara såhär öppen om saken. Men de förstår inte vad det här påriktigt är. Därför är det bara förtillfället några som har tillgång till den här bloggen. I framtiden önskar jag att jag får in egen musik här också, som jag producerar för tillfället. Det här är beskrivningen om mitt narkoman liv från början till slut. Hur det än slutar? Överdos? Självmord? Kör jag kanske ihjäl mig påverkad? Eller kanske det blir en lycklig historia, kanske jag hittar utvägen, kanske jag slutar? Rehab? K-hoito? Skolan, eller kanske andra möjliga lyckliga slut? Jag hoppas på att det blir lyckligt slut på den här historien... Hur som helst har jag tänkt på att kanske någon gång öppna bloggen för allmenheten, vad som är skrivet och publiserat på den här bloggen. Det kanske ger nya visioner åt människor hurdant det här är? Varför det började, hur jag gjorde, tänkte, kände, vad jag skjöt i mig, hur det tog slut. Men för tillfället skriver jag bara för dom få och mig själv. Den här bloggen är ju dock säkert en personlig upplevelse. Det man läser komppas ju av ur vilken vinkel man har sett brevid hur det här är? Beroende från vilken tid dom har sett det, vad jag berättat och i vilken relation dom är med mig. Varje människa har säkert en individuell tolkning av det här. Här är många av de orsakerna varför jag skriver.

Let me introduce myself; I'm a social disease

Huhhuh on kyllä yhdet oksikodoni vedot on hyvät valvotun yön jälkeen... Nyt kunnolla lepoa ja töllön tsiigamista. Paska yö oli kyllä...


Kerran vielä... Huhhu tässä maailmassa psyyke on todellakin kovilla. 

You built walls to protect you so no one will infect you
Pursued by those out there that vanish in thin air
Come a long way to find what you really left behind
You don't know when the end is but it's coming fast

What's yours is mine and what's mine is mine too
If you shake my hand better count your fingers

What if I do get caught? What if there is no judgment?
If I'm right I lose nothing, if you're right I lose it all
I ought to get caught because I'm doing something wicked
I'm guilty haunted by my fear and the only consequences
Are Dread and the Fugitive Mind

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ei vaan riitä

Subu ei enää riitä. Opiaatti toleranssi taisi nousta hieman kun tuli lämpättyy lusikkaa ehkä "hieman" liikaa.
K-hoito on nyt hyvin tervetullut. Normi elämä, rytmit ja ei-huume kaverit on tervetulleita! Haluun takas kouluun ja lopettaa tän hullun päihdekierteen. Hillun maan ja taivaan välillä koko ajan ja tuntuu siltä kuin kaikki saavutukset vain hautautuu tämän paskan alle...

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Welcome to my fucking life



It's just me and you, diary. Welcome to my fucking life.

Nobody would believe the shit that happens inside my head, it's haunted.
Now I've come down from the drugs
it seems like a sick play that I saw in a theater somewhere.
Thirty minutes ago, I could've killed someone.
Or better yet, myself.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Verisiä neuloja ja testamentti pyyhkeen

Lämppään lusikkaa... Ei tässä muutakaan tekemistä lauantai iltana kotona istuessa.



I was not born the devil
I was just hard to be one
How do you judge me
for not knowing what is right and wrong?

Cause the devil,
grabbed a hold on me
And won't let me go

torstai 22. marraskuuta 2012

Something I have waited for a long time

Fy fan va ja mår bra!

maanantai 19. marraskuuta 2012

A fucking great day

Tog 4mg buprenorfin, 2mg sirdalud, 3mg xanor... Och massor med chips, choklad, saft, iste, och ännu det bästa, 400g räkor som vi satt och åt hos en vän... Jääävligt skön kväll. Speciellt eftern en förjävligt amfetamin kur, så kändes det super att gå på långsamma och äta så mycket tills man var jävligt mätt. Jag har saknat det här... Men bättre att gå på långsamma och äta och sova ordentligt än att gå en väcka på snabba utan att äta eller sova! Nu blir det nog en period med långsamma droger... Dessutom ringde jag a-kliniken idag och utredde ärenden och fick en ny tid. Och jag var på pissprov och hiv-test. Pissprovet borde vara som det ska, alltså bara bentzodiatsepiner och buprenorfin, great! Hoppas på nu att HIV-testet är negativt!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kipee mut silti terve.

Kipee kipee... Mut vaik oon kuinka kipee niin minulla on syy hymyillä.

perjantai 16. marraskuuta 2012

I need help

Hjälp, apua, help! Jag klarar mig inte ensam just nu!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Helpotus

Nyt olen jotenkin paljon paremmissa tunnelmissa. Eilinen taisi sittenkin olla jonkunlainen psykoosi. Tänään vedin kyllä aivot hitaille... Puokki subuu, sirkkaa ja paukkuu. Mutta teki hyvä olla velttona viikon valvomisen jälkeen. Ja tietty seurakin kohotti mielialaa. No on asiat aika vituillaan...
Mutta eiköhän asiat mene parempaan päin. Koska ilman toivoa ei pärjää. Toivon, ja todella kovaa, ettei tämä elämä mitä olen rakentanut, tuhoudu jonkun pirin takia! Tiedän mitä haluan, ja mitä se vaatii!

Päihdevammainen

Tästä se lähtee taas. Tällä kertaa hitailla.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Itsetunto

Det här är kanske de mäst traumatiskaste jag någonsin varit med om. Min hjärna går på övervarv.

Mistä

Paha saa palkkansa. Nu är dom efter att straffa mig. Det är någon som är ute efter mig där någonstans. Och alla säljer sin själ åt dem. Jag fattar det nu. Det är min värld som ska krossas, mitt psyke som ska rivas ner till tusen bitar, förnerdra mig, straffa för allt. Det här är ett psykiskt spel som jag utsätts för. Dom vet allt om mig, dom följer med mig, dom har ögon över allt. Jag kan inte fly det här, jag är dömd till det här för all orättvisa jag har gjort. Jag måste bara ta imot allt detta, jag måste bara leva med den här hatfulla omvärlden.

Mitä sä näät sisällä pään?


Jag tänkte inte jag aldrig skulle nå den här punkten? Jag har vakat över en vecka nu. Jag bara skjuter i mig nästa för att jag inte ska inse vad som har hänt. Jag skiter sak efter sak, och efter varje gång jag gjort något dumt så tar jag så ja ska glömma det, men sen gör jag igen något. Jag har skjutit i mig massor med skit. Jag fattade mittiallt att inget är som förr. Nu är något verkligen fel. Det är hela världsbilden som har rasat. Min verklighet, försvann, och nu är jag i någon främmande verklighet som jag inte förstår. Va fan? Är det jag som är i alldeles för djup psykos eller är det här verkligen sant? Allt bara rasade i ett, och jag bara satt och skjöt i mig skit och inte märkte något? Nu tvingades jag faktiskt ringa mina föräldrar och säga att jag inte längre årkar. Senast jag gick ur hemdörren här kastade jag kring mina sprutor i huset och gjorde saker som jag ångrar. Men dom förstår inte situationen. Min värld runt omkring mig förändras, och det är väldigt jävligt fuckings skrämmande. Jag tror inte på det här, det är overkligt. Vavava, gräver jag min egna grav? Jag är så otroligt trött och rädd, jag vet inte längre vad jag ska ta mig till. Måste jag ta mer för att rymma den här jävligt hatfulla verkligheten. Måste jag fly den här platsen? Är jag sjuk i huvudet? Eller är det här en massiv salaliitto mot mig? Spelar folk med mitt psyke? Manipulerar någon andra? Jag har ingenstans att fly, överallt var jag än går så följer sjuka händelser och otrevliga saker. Jag kan inte vara i Lovisa... Inte i Borgå... Vart ska jag ta vägen? Vem kan väcka mig från den här jävla mardrömmen som nu ska kallas för mitt liv? Jag vill bara allt blir som det var, det allt jag byggde. Eller var det bara jag som är så jävla blind? Alla och allt är annorlunda... Och jag ser faktiskt nu ingen utväg. Jag vet inte. Jag vet verkligen inte vad jag ska göra... Jag säger det här ut nu. Jag är skit rädd och nervös. Jag vet verkligen inte hur allt det här ska bli bra igen? Jag är för första gången helt hjälplös i en realitet som inte är den samma som jag har levit i tidigare. Jag är inte mer i samma värld som förut. Har jag drivit sista vett ut ur mitt huvud, eller är jag påriktigt bara i min lilla egna verklighet...

Kaiken se vaatii, ku uskoo et on uskomatonAivan naatti, raukka pieni sosiopaatti
Ja luoti lepää mutkassa
Kuolleessa kulmassa joku saa surmansa

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kipu

Här sitter jag, skjuter i mig mer skit för att få bort ångesten. Jag bryr mig inte enfast någon kunde gå in i rummet när som helst. Mamma är redan skit flippad över mitt tillstånd. Pappa bryr sig inte. Hon såg det genast när hon gick in i rummet idag på morgonen. "Nyt sitä on vedetty ja paljon, sen näkee naamasta"
Jag har inte ätit eller sovit sen Torsdag. Den här gången har jag inte ändå varit i psykos. Jag förstår inte äns vad jag håller på med. Jag sitter ensam i mitt rum med släkta lampor och skjuter i mig amfetamin. Jag har nu och då gått ut ur rummet då jag har spytt eller rökt. Men jag får vara i fred här, ingen vill komma in. För dom vet att jag är i det här tillståndet nu. Jag vill inte prata med dom. Nu måste jag vila, och skjuta i mig lite till.
Det bränner i ådrorna. Det här amfetaminet är inget att leka med... Jag har inget att göra här inne, så jag sitter och skriver ner situationen. Den är inte så vacker... Nu känner jag mig verkligen som en riktig knarkare. Påminner mig lite om Nikki Sixx som fick ångest/psykos-attacker och låste sig in i garderobet och bara skjöt  i sig skrot där inne. Jag har inte uppfyllit mina mänskliga grundbehov på 4 dagar nu, Ingen mat, ingen sömn, inte skitit, och idag har jag inte pratat med någon om det. Jag borde sluta ta det här för jag måste ju på pisstest. Men de får vara den här gången, nu för en gångs skull vill jag vara på bottnet en stund. För mig själv. För på bottnet glömmer man hur det var att vara på toppen och man kommer inte ens ihåg att man föll ner. Jag bestämde mig på torsdag att jag ner knarkar mig för fullt. Bara för att känna igen hur det känns att inte känna.
Ps. Hela jävla rummet stinker riktigt förjävlig av blandning av bra amfetamin och amfetaminsvett.

"Koe-eläimen stimulanttiaddiktio voi olla niin voimakas, että se voittaa kaikki muut tarpeet. Samoin apinoiden on todettu itseannostelevan amfetamiinia/kokaiinia lopettaen kaikki muut toimintansa, kunnes ne vaipuvat unettomaan uupumukseen ja kuolevat parin viikon kuluessa" -Wikipedia 

Fucked

Har vakat ända sen torsdag. Börjar vara smått slut. Man ser på ansiktet att det har gått hårt. Huden är allt sämre och ögonen är skit stora. Jävlar, måst nu sluta. Och vad jag har ställt till med igen? Eller har jag? Eller inbillar jag mig bara? Men hur som helst, vet jag inte vad jag ska göra eller vad som kommer nu i framtiden? Jag är faktiskt jävligt psykiskt inträngd och väldigt ostabil nu. Det här livet börjar igen lämna sitt spår i mig, jag ser alldeles ut som en knarkare igen. Mina armar är sönder skjutna, min skyddsängel som jag länge inte haft kontakt med var alldeles chockerad när jag kom in ur dörren. Hon satt där och bara stirrade på när jag skjöt i mig massor med gift och hon lyfte upp mig från toaletten och matade mig... Tack gode gud för dom...
Aijuu glad farsdag, tyvärr är jag barrikerad in i mitt rum med sprurtan i armen, pappa hade rätt, han fick en väldigt värdelös son.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Back to the streets.

Allting verkar skita sig nu, och riktigt illa. Jag bara faller djupare och djupare in i gropen. Och jag kan inte göra något åt saken. Jag blev idag ut kastad från skolan, jag har kanske sjukdomar som inte kan botas. Jag blir nästan tvingad att gå tillbaka till det livet... Jag måste 3 månader nu vara någonstans, jag får inte gå till skolan förrän k-hoiton har börjat... Nu om någonsin skulle jag vilja åka bort och dra så mycket tills jag dör.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Rigor mortis


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pöhinää

Jag var btw i psykos på söndagen och jag kände mig precis som i låten. Jag trodde jag var omringad av polisen? För mycket amfetamin kanske...

Mittasuhde maailma

Jag trodde jag aldrig det kunde hända åt mig... Så som alltid, med allt. Nu måste jag två långa, väldigt långa månader vänta... Om allt går åt helvete. Så då ser jag ingen orsak för att försöka komma upp ur den här gropen som under det här veckoslutet kanske blev djupare än någonsin.

I dont wanna know...

Det hände kanske ett stort misstag i Helsingfors. Om det är så som jag är rädd för, måste jag hitta på något.

I dont know what to belive

Alla säger jag var i psykos. Men hur vet jag att alla inte ljuger. Igår kväll slår jag vad om att det var tiotals med poliser runt omkring mitt hus och att dom omringade mig... Jag såg dom påriktit, massor med sirener, hundpatrullen and shit. Jag tror det där var en mega psykos... När jag kom hem pratade jag med människor som inte fanns här och massor med annat psykotiskt.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Everything is just fine

Jag fick pratat ut allt med en viktig vän som jag hade disrespekterat. Vi är vänner igen!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Enjoying the sunrise with my neighbour

Mä tajusin. Että mä elän ihan vitun hulluu elämää ja mulla on ihan vitun hullu historia takana. Huume ja lääkehuuruista menneisyyttä, poliiseja, narkomaaneja, väkivaltaa, kaikkee laitonta maasta taivaaseen, ja minä, sen kaiken keskellä. Mun sängys nukkuu yks naapuri. Mä oon valvonu tän yön. Mä tajusin kun tänää kerroin muistoja ja tarinoita mun viimesistä kahdesta vuodesta, miten kujalla, ja miten vitun hulluu laiffii mulla on takana. Se tekee minusta minun. Kukaan ei ole niinkuin minä. Mä oon mä, ja jos ei kelpaa nii ei mua haittaa. Mä voin aina doupata.

Rikkinäisestä perheestä, narsistisen ja huonon isän poika, äidin joka oli liian ylisuojeleva, poika joka teki elämästään helvetin, ja taivaan samalla kerralla. Nyt olen mies. Ja mä tajuan että kaikki normi pulliaiset tuolta kadulta. Niillä ei ole hajuakaan mitä oon käyny läpi. Ne ei oo koskaan kokenut vitun taivaallisen hyviä piri nousuja, muttei myöskään helvetellisiä subu-refloja. Mä olen se joka ylitti rajat. Mä laitoin henkeni peliin. Mä selvisin. Mä oon vaan nii mä. Vittu...

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Fucking shit faced

Steeeeeeeeeeeeeeekt. Vitun Pihal. High as fuck. Skit-stekt... Hahahaha :D voit vittu.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Smile

Onko olemassa parempaa nousua kuin piri suonensisäisesti käytettynä? Tänään koin jotain joka antoi sellaiset nousut mikä päihittää huumeet mennen tullen!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Huomio, päivitys!

Hähäää! Vittu mä vedin äsken kuperkeikkoja alakerrassa kun löysin eka imovanet, ja sen kruunasi vielä että löysin diapamit! Ei muutaku pari pamii kurkusta alas, pari bissee ja kaks imovanee ränniin jos osun... Jos ei, niin tiedätte kyllä mihin ne menee!

Exit only... Fuck that shit.

Minun kunnia oli koetuksella tänään. Mietitte ehkä minkä takia edes kerron tästä. Tää on vaa nii vitun hehkeetä, ja on tässä huumekeskeisessä blogissa edes kerran mainittava tästäkin keinosta. Istuin pitkät veriset minuutit vessassa yrittäen löytää suonia ja tökkäsin käden paskaks. Nohh, ei onnistunut. Ja vittu siinä ruiskussa oli mun viimeset subu vedot. Semmonen ei käy päinsä että ne heitettäs hukkaan. Eli ainoa vaihtoehto on aika kirjaimellisesti perseestä. Neula pois ja suihkuun, siellä sitten... Hyi vittu, aina yhtä mukavaa... Mutta kyllä muuten toimii! Mietitte ehkä että miksi en käyttänyt oraalisesti? No, juttu on niin että ruisku on täynnä veri/subu/vesi sekotusta, ei ole nii hirvee kiva laittaa suhuun. Ja toiseksi buprenorfiini tuhoutuu vatsalaukussa. Eli ei muuta vaihtoehtoa.
Tämä taitaa kuvastaa kuinka vitun epätoivoinen henkilö mä olen huumeitteni suhteen. Saattaa ehkä tällä alalla kokemattomalle ihmiselle kuullostaa aivan vitun törkeen ällöttävältä toiminnalta, mutta näissä piireissä on välil aika standard procedure. Taitaa olla jopa toiseksi tehokkain tapa ottaa huumetta. Ei oikeen miellyttävä kokemus tai mikään loistava puheen aihe! "Hei muistatko ku vedettiin pirit perseeseen ja pöllittiin se mountain baikki mäkkärin edestä?"

Niin, miten täällä muuten menee? Vittu mua ahdistaa vitusti. Koirii, lapsii, vanhuksii, kaikki huutaa ja juoksee. Mistäköhän löydän Mummun vanhat pamit? Noh, voisin kyllä juoda parit bisset päälle. Mutta silti, vittu mikä kaaos täällä on! Meitsi yrittää vetäytyä johonkin pois vilinästä, mutta kummasti ne vitun lapset, koirat ynnä muut häiritsevät tekijät seuraavat maagisesti minua. Sen pienen rauhan jonka saan niin käytän Alibin lukemiseen. Voi vittu me suomalaiset ollaan hullua kansaa. Lehti täynnä lapsen kiduttajia ynnä muita täysin sairaita persoonia. Mutta tietty helvetin hyvää luettavaa. Oli paljon juttua elinkautis tuomioista, ruotsalaisista vankiloista, poliisin piiritys tapahtumia, ja uudesta Roba-sarjasta juttua. Nyt taidan lähtee vetää hermo-spaddun ja seuraavaksi alan metsästää imovane unitabletteja (niitä voi vetää hanskaan) ja edesmenneen rakkaan Mummun kympin pamit. Ne on täällä jossain, mä tiedän sen!