perjantai 21. joulukuuta 2012
Haudan takaa pt.666
Minun ajatusmaailmassa ja minulle... Huumeet ovat itsetuhoisuutta. Se on hidas itsemurha. Itsensä vahingoittamista. Josta saan nautintoa samalla. Laineen kasperi sanoi hyvin että "kannan kesytettyä kuolemaa minigrip pusseissa". Koska huumeet ovat kuolemaa. Se ottaa sinulta elämän ja antaa sinulle tilalle lyhytkestoista nautintoa. Mutta joka kerta sä tapat itseäsi vähän kerrallaan. Sä tapat itseäsi fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti. Ne jotka ottavat vain joskus ja nautinnon takia on asia erikseen. Mutta minä, vedän sen itsetuhoisuuteni vuoksi. Mä päätin pitkän ajan sitten että tuhoan elämäni tahalteni ja vedän itseni siihen kuntoon että kuolen. En halunnut enää tuntea, halusin pois todellisuudesta, turrutin kaiken ja olin täysin turrutettu pitkän aikaa. Mä en enää ole samalla aaltopituudella joten haluasin lopettaa tämän hulluuden. En jaksanut loppuun saakka. Tai no, sain muita syitä elää. Minulla on muutakin nautintoa kuin huumeet. Mutta oli silti liian myöhäistä. Olen kuitenkin niin kauan tätä touhunut että keho ja mieli ei kestä lopettamista, joten; Korvaushoito. Eli ylläpidetään minua opioideissa sen verran että pysyn terveenä mutta toiminta kykyisenä. Haluan nyt oikeasti lopettaa piikittämisen. Haluan yrittää vielä elää, ja sillä tarkoitan oikeeta elämää, enkä vittu piripsykooseja tai muuten koomassa niinkuin tähän asti. Sillä olen oppinut ettei mikään ole mahdotonta. En edes manaa tässä vaiheessa etten joskus lopettaisi kokonaan opiaatti käyttöä. Kaikki on mahdollista. Ja aina on toivoa. Ainakin minulla tässä vaiheessa. Tiedä sitten tuleeko sellaisia tilanteita missä ei ole? Mutta nyt on ainakin on. Ja huumeet, itsetuhoisuus, itsesääli, negatiivisúus, toivottomuus, masennus ja ahdistus. Helvetteiin minunsta. Pois se minusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti