Kuka tätä maailmaa selvinpäin kestää?

Mä tarviin aina jonkun johon asettaa toivon, sillä ilman sitä toivoa ei oo,
ja ilman toivoa ei jaksa kahlata tässä paskassa, toivo et mä pääsen perille
saa mut jatkamaan
monesti mä oon asettanu toivon johonkin henkilöön ja
todennu että; vittu ei tää toimikkaan
ja joka kerta se viiltää samalla tavalla, se
on vitun raskasta jatkaa taas
kun alkaa tottua pettymään, alkaa kyynistyä,
tähän asti mä oon selvinny, toivo ei oo menny – se on sussa.

Edit: And when I go to sleep to night, I know deep inside that we are going to be alright man!