Just waiting...

Oon pitkään nyt harkinnut että lähtisin neljättä kertaa katkolle. Pitää vaan odottaa ja odottaa. Ei ole sama tilanne kuin ennen kun pääs tosta noin vaan hoitoon. Mun pitää odottaa kuukauden tai jopa kaks. Mut sen oon päättäny että sinne menen, ja sieltä tulee ihan eri ihminen ulos. En aio en elää buprenorfiinin kahleissa. Vaikka rakastan sitä ainetta yli kaiken silti vihaan sitä ja toivoisin että en ikinä olisi retkahtanut koukkuun. Sama asia piikittämisen suhteen. En tiedä mitään sen ihanampaa kun työntää männän pohjaan ja nauttia kunnon pirinousuista. Mutta se on väärin. Se on vaan hetkellistä huumaa ja pidemmällä ajalla se tuhoaa ja tekee elämästä helvetin. Mutta silti, sen pienen hetken kun aine nousee ja vaikuttaa, olen onnelinen.