maanantai 6. elokuuta 2012

This is who I am

Joskus syksyllä vuonna 2010, minun harmaa Peugeot 306 oli parkissa Tesjoen seurakunnankodin parkkipaikalla. Autossa oli erittäin jännittynyt ilmapiiri. Kolme miestä pienessä autossa, ikkunat huurussa. Ei, tämä ei ole homo tarinan alku, vaan tämä on muistelma elämäni kääntöpisteestä... Minä istuin kuskin paikalla. Olin riisunut paksun talvitakin ja minulla oli hupparin hihat käärittynä ylös. Minulla oli lusikka ja sytytin kädessä.
Radiossa soi Heaven Shall Burning kappale Numbing the pain. Pakko myöntää että oli aivan loistava biisin valinta ensimmälle kerralle.

Sain kaiken väsättyä valmiiksi. En muista olleeni koskaan niin jännittynyt kuin silloin. Siinä oli jotain aivan helvetin kaunista, mutta samalla se oli yököttävää ja pelottavaa, ja tiesin että se saattaa koitua elämäni tuhoksi. Mutta olin tehnyt sen päätöksen jo, ja kun nyt kerran istuin siinä valmiiksi väsätyn töötin kanssa niin en voinut enään vetäytyä. Ja mitä menetettävää minulla oli? Olin jo pitkään leikkinyt ajatuksella että tuhoaisin itseni, olin jo onnistunut siinä aika hyvin vaikken ollut vielä koskenutkaan tööttiin. Mutta se oli viimeinen naula arkkuun, ja se sopikin minulle paremmin kuin nyrkki silmään.

Käteni tärisi kuin haavan lehti, ja ihmeen kaupalla sain sen osumaan suoneen. Minulla oli vitun kiire (en tiedä minne) ja löin kaman suoneen niin nopeasti kuin vain pystyin. Odotin hetken ja tajusin että olin onneni kukkuloilla, en ollut koskaan tuntenut mitään vastaavaa, tai mitään niin hyvän olon tunnetta koskaan...
Enkä tänä päivänäkään ole päässyt niin hyviin, se on vain se ensimmäinen kerta joka on kaikista paras.

Se oli minun valinta, ja sitä valintaa en saa koskaan tekemättömäksi. Se on elämäni kirous. Tulen vielä arkussani haaveilemaan niistä nousuista. Nousut, se on sen koko homman juju. Jos ei ole koskaan tykittänyt ei voi koskaan ymmärtää mistä on kyse, sama kuin psykedeelit. Jos ei ole kokenut sitä itse, ei voi koskaan ymmärtää mistä on kyse, eikä sitä voi millään sanoin kuvailla. Mutta hei, sillä on hintansa. Sinun täytyy maksaa vapautesi, rahasi, ystäväsi ja terveytesi. Sillä jos sille tielle menee niin nämä sinulta riistetään. Mutta olin valmis maksamaan sen hinnan. Minulla ei ollut silloin mitään menetettävää, se tuntui oikealta valinnalta ja voin tänä päivänä sanoa että se oli tietoinen hitaan itsemurhan valinta. Tai ei, minä tapoin silloisen itseni. Minusta tuli uusi ihminen ja heitin vanhan itseni menemään. Egomurha.

Minun päässäni tapahtui paljon muutoksia. Minusta kasvoi se ihminen joka olen tänään, 6.8.2012 klo 3:20.
Ja mä en kadu sitä että valitsin neulan ja pumpun, en tiedä mitä minusta olisi tullut jos en olisi silloin rännittänyt. Kai mä olisin rännittänyt sitten joskus toiste... Tai sitten olisin käynyt koulut loppuun kunnialla, hakenut yliopistoon tai ammattikorkeaan, ja olisin elänyt sitä elämää mitä aina pelkäsin. Normaali elämä ja länsimainen rotanpyörä pelotti ihan vitusti. Nautin aina enemmän sohvalla lojumisesta ja päihteistä. Todellisuus, vittu se on hirveetä. Kuka tätä maailma jaksaa katsoa selvinpäin (Pyhimys, Paranoid) ? 

Elän ehkä lyhyemmän elämän kuin normaalit ihmiset, mutta minä sentään elin elämääni täysillä. Vaaransin terveyteni ja menetin rahani, mutta mitä vittua mä niillä olisin edes tehnytkään? Elä vittu täysii tai kuole tähän paikkaan! (Pyhimys, Paranoid)

Oli miten oli, minun täytyy jälleen kerran kohdata uusia haasteita. Huomenna on muutto Porvooseen ja opiskelu alkaa. Korvaushoito etenee niinkuin pitääkin jne... Huomenna muuton jälkeen otan vippiä ja läden Stadiin tai Lahteen radalle. Pitäähän sitä ottaa vähän lomaa ennen kuin koulut alkaa!

Mutta joo olen aina ollut juuri se henkilö joka haluaisin olla. Olen aina elänyt unelmieni mukaan ja toteuttanut niitä. Vaihdoin keskiluokan ja ns. "Hyvän elämän", douppiin ja lähiöelämään. Ja se oli elämäni paras valinta.
Tällänen mä vaan oon.



This is who I am, this is what the world made me
I don't give a fuck whether you love me or hate me
I'm gonna die like that, forever at war
Hated by most, loved by few, respected by all
This is who I am, this is what the world made me
I don't give a fuck whether you love me or hate me
I'm gonna ride like that, forever at war
Hated by most, loved by few, respected by all.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti