Tänää kliniikal oli pitkä tunti. Mun oma hoitajan kans käytiin läpi vitun raskasta paskaa. Mistä paskasta mä tulin. Mistä paskasta mä rämmin ylös. Mikä tunteiden paskamyrsky koko tää näytelmä on ollu. Nyt kun katottiin taaksepäin, mä todellakin oon kiitollinen että olen jotenkuten poist tosta liskojen maailmast. NA alkaa kohta Loviisas. Meinasin alkaa käydä. Ja mä ilmoittauduin vertaistuki juttuihin. Eli a-kliniikka käyttää mua välillä jos joku nuorempi haluaa jutella jonkun vanhemman "selvinneen" narkomaanin kanssa. Eli mä jututtelen noita junnuja kliniikalla. Kerron oman tarinani. Se on aika paska tarina. Omasta mielestäni jopa hieman traaginen. Siihen kuuluu eri ihmisiä ja paikkoja. Ja urhauksia on tehty. Ja uhrauksia on edelleen tekemättä. Välil haluun jättää kaiken taakse. Lähtee juoksuun vaan... Ei enää kiinnosta mikään. Eikä katsoa taakseen.
It was a couple of years ago that I started becoming numbNo one could understand where all my words were coming from
Having visions of a nine-to-five, a wife, a blunt, a son
Of a life of hustle getting by with some of the running gun
Is it best to be a crumb? My ex says he’s a bum
Lashing out in violence whenever my destiny it hung
In the balance, rum, I’m drinking gallons, some think that my flows
Are more poetic than the poems of Edgar Allen Poe
But I know that I’m at a challenge though
I can hold an old Calico to my dome and let my talents go
Shit, I spent my whole life around the violence so
I planted seeds of hate oh I let my habits grow
I slept with the homeless, I copped with the fiends
Lost the love inside my heart, I even forgot what it means
Seen the ripest nights turn into the rottenest schemes
But through it all I have never forgotten my dreams
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti