Olen tänään, taas jälleen kerran, ollut juomassa. Taas tuli tehtyä se vanha perinteinen legenda madventures matka Lovisaan (paluu rikospaikalle tekemään sama rikos uudestaan). Se sama matka mikä tuli tehtyä kesällä, kun vielä kuuden aikaan aamulla vedeltiin viimeisiä oluita naamariin ennen kuin seitsemältä mentiin paiskomaan duunia. Aivan mahtava fiilis voin sanoa, siis se että kauheassa humalassa tehdään ulkona sateessa töitä.
No oli miten oli. Tämän päiväinen aihe on vanha ystävä joka pari kesää sitten oli jotain paljon enemmän kuin ystävä. Ehkä hän oli jonkin tyyppinen ihastus tai ei. En tiedä itsekkään. Mutta tiedän että hän ainakin avasi silmäni ja opetti minulle monenlaisia elämänviisauksia.
Muistan vieläkin kun keskustelimme ja taustalla soi Mokoman kappale Silmäterä.
Niin, siitä tuli "biisimme". Tai no miten sen nyt ottaa, ainakin itse pidän sitä hänen biisinään.

Hän oli ensimmäinen henkilö (Ja tähän mennessä ainoa) jonka kanssa sain ylös sellaisen siteen että pystyin kertomaan hänelle mitä tahansa. Mikä tahansa mikä painoi mieltäni, sen kerroin hänelle. Myöskin hän kertoi minulle vaikka mitä. Jos sanoisin asian näin. Hän oli pelastava enkelil. Ennen kuin tutstuin häneen olin itsekäs ja tunnevammainen teini. Hän opetti minut hyväksymään tunteita ja opetti minua ilmaisemaan itseäni. Valitettavasti jouduimme molemmat pahoittamaan mielemme kun tämä side ratkesi. Hän ei ollut rakkaus, ei. En rakastanut, vaan ihailin. Mutta silti olin niin hölmö että en pystynyt enään pitämään häneen yhteyttä.
Nyt kun on melkein kaksi vuotta vierähtänyt siitä kun tutustuimme olen hyvin vähän häntä miettinyt. Kuljemme eri teitä ja tuskin usein kohtaamme, mutta toivottavasti vielä jonain päivänä viel tapaamme.
Yksi hänen viisauksistaan tuli kuitenkin tänään mieleen. Sen takia kirjoitankin tätä.
Hän luki minua kuina avointa kirjaa. Hän sanoi minulle kerran "Et ole ikinä yksin mutta silti olet yksinäinen, vaikka ympärilläsi olisi vaikka kuinka paljon ystäviä, tunnet kuitenkin aina yksinäisyyttä". Se on totta. Minulla on paljon ystäviä, ja paljon hyviä sellaisia. Mutta silti olen aina yksin.
Tämä sai minut taas kerrankin ajattelemaan Metallican Biisiä, The Unforgiven II.

What I've felt, what I've known
Turn the pages, turn the stone
Behind the door, should I open it for you?
What I've felt, what I've known
Sick and tired, I stand alone
Could you be there?, 'cause I'm the one who waits for you
Or are you unforgiven too?
Avasin hänelle oveni. Hän ymmärsi minua paremmin kuin kukaan muu.
Odotin aina aivan järjettömästi hänen ääntään, ja se aina tuli. Hän ei ikinä jättänyt, vaan se olin aina minä, joka oli se heikoin lenkki. Vähän se vieläkin sattuu. Mutta minkäs voi kun sanottu mikä sanottu, ja tehty mikä tehty.
Päästin hänet mieleni syvimpiin kolkkiin ja hän oli ehkä ainut henkilö mikä siellä on koskaan selvinnyt. Ja ehkä myöskin ainut joka tulee selviämään? Sitä en vielä tiedä. Toivon että vielä joskus tapaan henkilön joka uskaltaa ja osaa purjehtia mieleni syvissä merissä. Tai kenties olen jo tavannut? En tiedä. Olen taas jotenkin eksyksissä. Mutta tällä kertaa ei ole hänen auttavaa kättä. En voi käyttää hänen ääntään enää kompassina. Minun pitää yksin yrittää selventää asiat ja kahlata läpi tämän synkän talven lumet. Mutta toivon että nämä lumet ovat kesällä menneen talven lumia.
On kummaa että se nainen ymmärsi mieltäni paremmin kuin minä itse...
Haluaisin nytten korjata erästä asiaa. Vaikka olen usein tai melkein aina "yksin", silloin kun minä hänen kanssa keskustelin en ollut. Eli en ole aina ollut yksin.
Lay beside me, tell me what they've done
Speak the words I want to hear, to make my demons run
The door is locked now, but it's open if you're true
If you can understand the me, than I can understand the you.
En ole varma jos minä ymmärsin häntä. Mutta luulisin että ymmärsin. Ehkä se oli yksipuolista, siis että hän ymmärsi minua mutta minä en ymmärtänyt häntä, mutta toivon ainakin että tulkitsin hänet oikein. Muistan myöskin sen kun kännissä hänelle soitin ja laskin hänelle koivuja ja mäntyjä. Sain tänään kuulla tänään eräältä kaverilta ton jutun sen takia muistankin nyt.
Mutta joo... Näkemiin
*Ulvontaa The Burning Redin tapaan*

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti